tiistai 29. toukokuuta 2012

Onko tämä peli joka laittaa N:n Räiskintään?

E3 lähestyy, ja niin myös Wii U:n julkaisu. Wii U:n tuleva suosio riippunee pitkälti sen pelitarjonnasta, missä tilanne on sikäli hyvä, että kolmansista osapuolista ainakin Ubisoft vaikuttaa konsolista aidosti innostuneen, jopa siinä määrin, että Wii U:lle on tulosa paitsi Assassin's Creed 3, myös huhujen mukaan "U:lle" eksklusiivinen Assassin's Creed.

Mutta paljon riippuu myös nintendosta itsestään. Firma on uhonnut aikovansa päästä osingoille myös sille tähän mennessä suljetuista apajista. Yksi niistä ovat tähän mennessä olleet räiskintäpelit. Ja mikäpä Nintendon pelisarjoista olisi parempi tähän kuin Metroid.

On sinänsä mielenkiintoista, että Nintendo Wii, joka oli omalla tavallaan kutakuinkin täydellinen alusta FPS:lle, varmasti luontevampi kuin pädien kakstikkuohjaus, joutui sillä saralla tyytymään lähinnä Red Steeleihin ja Metroid Primeihin. Tähän lienee syynä pitkälti graaffinen teho, joka oli huomattavasti alhaisempi kuin kilpailijoilla ja useimmilla kotikoneilla. Sillä kun kaikki on sanottu ja tehty, se mikä näillä alustoilla nykyään myy ei ole aidosti hauska pelattavuus, vaikka siitä onkin varmasti paljon apua, vaan grafiikat ja niiden loistokkuus. Tässäkään suhteessa Wii U:lla ei pitäisi olla ongelmia, sillä sen pitäisi pystyä pyörittämään vähintäänkin yhtä hienoa grafiikkaa kuin nykyisen konsolisukupolven.

Metroid on pelattavuudeltaan kokenut kymmenessä vuodessa kolme hienoa aivomyrskyä. Ensimmäinen tapahtui Retro Studiosin julkaistessa Mtroid Primen GameCubelle 2002, joka siirsi sarjan onnistuneesti paitsi kolmiulotteiseksi, myös kaupan päälle FPS:säksi, vaikka jotkut tätä nimitystä nikoittelevatkin. 2007 Metroid Prime 3 (ja myöhemmin vielä tehokkaammin Trilogy-kokoelmalevy) siirtyi Wiille ja osoitinkontrolleillaan näytti, että Metroid Primen esinearsenaalia voi käyttää vähän pienemmälläkin nappulamäärällä luontevasti. Viimeinen mullistus tapahtui 2010 kun tarinaltaan hirveä mutta pelillisesti loistava Other M näki päivänvalon Wiillä. Peli yhdisteli luontevasti reaktiopohjaisia väistöliikkeitä ja kahden kuvakulman, ensimmäisen ja kolmannen persoonan, vaihtelua.

Tältä pohjalta vaikuttaa todennäköiseltä, että Wii U:lle ilmestyvä Metroid hyödyntää kummankin lähestymistavan vahvuuksia. Metroid Primessä oli erittäin hyvää 1. persoonassa tapahtuva ympäristön tutkiminen, ja varsinkin tiedon haku ympäristöstä skannerilla, sekä osoituskontrollien ansiosta luonteva ammuskelu, ja sarjan viimeistä osaa lukuun ottamatta myös laaja esinearsenaali. Other M:ssä taas palattiin sarjan juurille kolmannen persoonan käytössä. Hyvin luultavasti jotain tämänsuuntaista tullaan käyttämään. Tulossa lienee viimeaikoina suosituksi noussut kuurupiiloräiskintä.

Miten tämä toimisi? Pelaaja luultavasti pelaa samaan tapaan kuin tavallisella pädillä, käyttäen Unchartedien tyyliin vapaahkoja kontrolleja, jossa ammuskelu tapahtuu suunnilleen pelihahmon rintamasuuntaan kahden tatin kontrolleilla ja mahdollisesti automaattitähtäyksellä, mikä mahdollistaa vapaaman liikkumisen, ja Metroideissa tärkeän tasohyppelyn. Kun tabletti nostetaan ylös, näkymiä ensimmäisestä persoonasta voidaan muutaa liikuttelemalla tablettia Prime 3:n mallin mukaisesti. 1. persoonassa näkee myös konkreettisesti eron esimerkiksi lämpö- tai rontgenvisiirin kanssa, kun 3. persoonasa ne vaikuttavat lähinnä siihen mitä luultavasti oikeaan yläkulmaan läntättävä tutkan ja minikartan sekoitus kertoo. Visiirit, kuten myös aseet vaihdettaneen tablettinäytöllä Erilaisten hotspottien, kuten hakkeroitavien tietkoneiden, käännettävien tekstinpätkien tai tuhottavien maastonkohtien skannailu pysynee manuaalisena, mutta tapahtunee automaattisesti kun 1. persoonassa kursori on kohdalla. Viholliset skannataeen automaattisesti kun tulevat tutkan kantamalle, skanauksen päätyttyä kosketusnäytölle ilmestynee pieni tiedote millainen skannaus tai vihollinen on kyseessä, sekä vihollisten tapauksessa niiden määrä per tyyppi. 3. persoonassa onnistunee myös paitsi suojautuminen, myös vähän isompien ja hitaampien ammusten, sekä fyysisten iskujen väistely nopealla kontrollitatin painaluksella. Morffipallo toimisi niin kuin aiemmin Metroid Primeissä.

Mutta onko tuo vielä Nintendon pääsylippu FPS-markkinoille. Luultavasti ei, siksi tarvitaan jotain minkä vuoksi suurin osa väestä niitä pelaa, nimittäin moninpeli netissä. Tällä ratkaisulla yksi tabletti n riittävästi, joten kontrollit olisivat suurin piirtein samat. Pelimuotoina olisivat luultavasti ne perinteiset. Metroid Prime 2 kuitenkin näytti, että Prime ei käänny kovinkaan sujuvaksi moninpeliksi. Tämä selittynee sen virheillä. Lukitus, naurettavan kestävät pelaajat, hyödyttömät visiirit, ynnä muut tekijät aiheuttivat sen, että MP2:n moninpeli ei ollut erityisen nautittava. Lisäksi asearsenaali oli yksinkertaisesti tylsä, yhteensä viisi asetta, joista yksi  minkäänlaiseen tarkkuuteen vaaditun lukituksen takia miltei käyttökelvottomia, paitsi osuessaan jolloin silää saattoi pitää vastustajan niin toimintakyvyttömänä, että matsi oli miltei siinä kuhan ammuksia riitti. Moninpeli tarvitsee siis erilaisia aseita joilla on oma funktionsa, ja joilla voi osua kunhan taidot riittävät. Lisäkis olisi hyvä saada eri tulitusmoodeja. Ne voisi esimerkiksi pultata olemassaolevin sädeaseisiin halun mukaan. Käyttäen esimerkkinä Metroid Primen aseita, perussäteestä saisi konekiväärin, haulikon, tai tehokkaan tarkkuuskiväärin. Jääsäde haulikkomoodilla ampuisi lyhyen matkan päähän, mutta vaatisi tuskin ollenkaan tähtäämistä, ja konetuli yhdistettynä plasmasäteeseen saisi aikaan liekinheittimen. Ohjuksista luultavasti tehtäisiin kranaatin korvike joka saataisiin tablettia vääntelemällä sihdattua lentämään kaaressa, lukittua, mahdollisesti useampaan kohteeseen/useampi samaan kohteeseen kerralla, sekä tehokkaampana paukkuna superohjukset, toivottavasti omalla ammusvarastollaan tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti